Hei. Olen Johanna ja perustin toiminimen Heleät varpaat alkuvuodesta 2026. Tällä hetkellä vielä opiskelen jalkojenhoidon at tutkintoa, mutta on tarkoitus valmistua tulevaksi kesäksi jalkojenhoitajaksi.

 Aiemmalta ammatiltani olen lähihoitaja ja olen työskennellyt hoivakodeissa ja palvelutaloissa ikäihmisten parissa lähes 10 vuotta. Työskentelen parhaillaan lähihoitajan työssäni ja tarkoituksenani on tehdä jalkahoitoja nykyisen työni ohessa asiakkaiden omissa kodeissaan.

 Asun tällä hetkellä Keravalla ja minulla on auto käytössä, joten myös lähikuntiin matka taittuu helposti.

 Pitkän tähtäimen tavoitteena on kuitenkin avata oma toimitila kunhan asiakaskunta vain kasvaa.